Siirry sisältöön
Digitaalinen mainosnäyttö ratikkapysäkillä.
Digitaalinen mainosnäyttö ratikkapysäkillä.

Medianäytöt

Tampereen kaupunki tarjoaa tapahtumajärjestäjille maksuttomia mainospaikkoja digitaalisiin suurtauluihin. Mainostaulupaikkaa voivat hakea tapahtumatoimijat, jotka tuovat taulussa esiin varsinkin maksutonta, kaikille suunnattua ohjelmallista sisältöä.

Aiemmin käytössä olleet abribus-taulut ovat poistuneet katutilasta kevään 2026 aikana.

Medianäyttöjen ohjeet

Kuinka pitkää mainosjaksoa voin hakea?

Mainospaikkoja myönnetään yleensä yhden tai kahden viikon jaksoissa. Pääsääntöisesti yksi toimija voi saada vain yhden mainostusjakson vuodessa. Paikkojen jakaminen riippuu halukkaiden mainostajien määrästä ja erilaisista kaupunkikuvallisista ja kaupallisista aspekteista.

Missä medianäytöt sijaitsevat?

Lomakkeella haetaan mainospaikkaa teiden varsilla sijaitseville medianäytöille. Tienvarsinäyttöjä on eri puolilla kaupunkia: Hakametsässä, Hervannan valtaväylällä, Kalevassa, Teiskontiellä, Santalahdessa ja Viinikassa.

Minkä kokoiset mainosmateriaalit tarvitaan?

Mainospinnat ovat tällä hetkellä pysty-​ ja vaakamuotoisia, joten yhtä kampanjaa varten tulee tuottaa kaksi aineistoa:

  • pysty: 1080 x 1920 px, jpg tai mp4, video max. 10 sekuntia.
  • vaaka: 1920 x 1080 px, jpg tai mp4, video max. 10 sekuntia.

Milloin ja mihin aineisto toimitetaan?

Aineisto-​ohjeiden mukaisesti tuotetut aineistot tulee toimittaa Tampereen kaupungille sähköpostitse osoitteeseen infopinnat (at) tampere.fi viimeistään mainostusta edeltävän viikon tiistaina kello 9.00 mennessä.

Lisätietoa medianäyttöpaikoista:

infopinnat@tampere.fi

Banderollipaikat

Tampereen kaupungin tilaomaisuuden hallinta välittää banderollipaikkoja tapahtuman mainostamista varten. Varaaminen tapahtuu e-lomakkeella, linkki alla. Banderollien asennuksen ja poistamisen puolestaan hoitaa Tampereen Vera Oy. Paikka ja asennus ovat maksullisia.

Luvat banderolleille ja opasteille

Tapahtumailmoitustaulut

Tampereen keskustan alueella on yhteensä kymmenen tapahtumien mainostamiseen tarkoitettua maksutonta tapahtumailmoitustaulua. Nämä ilmoitustaulut ovat Tampereen kaupungin sijoittamia virallisia ilmoitustauluja. Julisteita tai muita mainoksia ei ole sallittua kiinnittää muualle. Taulut puhdistetaan joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina.

Lisätietoja banderolleista ja tapahtumailmoitustauluista